Pikkuhiljaa alkaa tulla mitta täyteen tämän ministeri Risikon ohjaaman tupakkatyöryhmän yhä vain paheneviin esityksiin ja aloitteisiin, joita sitten kaikenmaailman pikkuhitlermäiset pikkuvirkamiehet soveltavat kuten sattuu huvittamaan. Pakkohan tässä on alkaa oikeuksiaan puoltamaan ennen kuin vajoamme takaisin holhousyhteiskunnan kontrollipolitiikkaan, ja itsekunkin intimiteettialueen ja perusoikeuksien kaventumiseen. Jos ajattelette samoin että tämä terveydellä perusteltu fasismi alkaa olla jo liian pitkälle menevää, niin minulla olisi tähän kaikkeen oiva vastaus. Ei äänestetä enää Paula Risikkoa vaan pannaan hänet eduskunnasta maitojunalla kotiin. Vaalithan on taas kohta.
Ei sen puoleen ettei tarkoitus tällä tupakkatyöryhmällä ole jalo. Tupakoinnin täyskitkeminen vuoteen 2040 mennessä, vai oliko peräti aiemmin jo? Idea on tietenkin täysin naurettava ja kertoo miten pihalla reaalimaailmasta nämä tyypit on. Hrutsev kuulemma uhosi että neuvostojärjestelmä on niin täydellinen, että Hrutsev itse tulisi esittelemään televisiossa neuvostoliiton viimeisen rikollisen, neuvostosysteemi kun on niin edistyksellinen, että jopa rikollisuus loppuu. Jokainen kai tajuaa miten naurettavaa juttua tämä on ja kyllä sille lännessä naurettiinkin, mutta jostain syystä kun ministeri Risikko lupaa näyttää meille viimeisen tupakoitsijan lähivuosina, sille ei naureta. Miksi ei? Sehän on ihan yhtä pölvästimäinen juttu. |
Suomi ei sentään ole uskaltanut taistella tupakkaa vastaan hinnankorotuksilla. Ruotsihan teki tämän virheen takavuosina ajatellessaan, että salakuljetustupakan osuus tulee olemaan maksimissaan 5% kun se sitten todellisuudessa olikin 95%. Tupakkaliigoja pyöritti Ruotsissa järjestäytynyt rikollisuus tai sanotaan näin, että ylikorkea tupakanhinta synnytti järjestäytyneen rikollisuuden. Vähän samaan tapaan kuin amerikan kieltolaki synnytti mafian. Nämä nykyisetkin arvokuljetusryöstöt ovat osaltaan näistä tupakkaliigoista syntyneistä.
Kun katselee millaisella volyymilla nämä liigat ryöstöjä tekevät räjähteineen ja helikoptereineen ei voi välttyä ajatukselta, että rikollisliigat ovat julistaneet avoimen sodan ruotsalaista kansankotia vastaan. Kaikki se alkoi tupakankorotuksista joka toi liigoille mittavan pääoman, jolla laajentaa rikollista reviiriään, olipa siinä siis typeryydessään kauaskantoinen päätös.
X X X
Varoitustarrat kannattaa aina lukea.
Niinpä aseeksi on jäänyt tiukentunut lainsäädäntö. Lain tehtävä kai pitäisi olla rauhaa ja järjestystä turvaava mutta omakohtaiset havainnot on jotain ihan toista. Pubien ja baarien eteen tuntuu syntyneen suorastaan päivystävä humalaisjoukko, joka pitää jalkakäytävällä elämää jota minimissään voi nimittää järjestyshäiriöksi. Ainakin tuossa vastapäisessä baarissa ne tuntuu käyvän sisällä vaan huikalla, palaten takaisin jalkakäytävälle meluamaan. Siinähän ne on aamukymmenestä puolille öin, mutta tämähän on vasta alkua.
Terveyspolitiikaksi naamioitu kontrollipolitiikka kun tahtoo meidän kaikkien koteihimme parveketupakoinnin kautta. Kysymys parveketupakoinnista tulee vielä ruuhkauttamaan oikeusistuimet, sillä se tulee panemaan sodat pystyyn taloyhtiöisssä ja leimauttamaan vanhan kunnon naapurivihan kunnon roihuksi. Asumisilmapiiri tulee kaikissa kerrostaloalueissa muuttumaan kaunaiseksi ja rähjääväksi ja nähtäväksi jää, miten pitkälle homma tulee vielä menemään.
Tässä mielessä korkeimman oikeuden päätös sallia parveketupakointi oli perusteltu, se olisi päinvastaisessa päätöksessä synnyttänyt lähemmäs kansalaissodan. Korkeimman oikeuden tuomarit eivät valikoidukaan mistään jästipäistä, toisin kuin ministerimme. |
Tupakkatyöryhmä ei tietenkään ylläolevaa tajua, se elää jossain omassa terveysvalistuksellisessa idealismissaan. Se ei kykene ymmärtämään että se ajaa kansalaisia toisiaan vastaan ja synnyttää vihaa niiden välille vaan luulee ihmisten olevan jotain koerottia joilla voi kokeilla kaikenlaista idealismia. Kyllähän sillä seurauksensa tietenkin on; kunnioitus lakia kohtaan tulee vähenemään kun laki ei enää olekaan suojeleva vaan uhkaava ja tehty politiikan väliksi. Vaan voiko tätä perustella sitten terveydellä? Itselleni tulee mieleen tämä Yksi lensi yli käenpesän –elokuva jossa ylihoitaja perusteli kaiken aina terapeuttisilla ja terveydellisillä syillä, vaikka päältäpäin näki ylihoitajan olevan vaarallinen piilohullu, jonka motiivit olivat puhtaasti kontrolloimisen halussa ja sadismissa. Jotain samaa näissä työryhmissäkin. Ihan avointa vittuilua se on, ja tupakkalaki on tismalleen sitä.
X X X
Tupakoinnin syyt toki tiedetään, ne ovat osa köyhyydestä johtuvia ilmiöitä. Tilastollinen totuus on, että kehitysmaissa poltetaan enemmän kuin länsimaissa ja länsimaissa alemmissa sosiaaliluokissa enemmän kuin ylemmissä. Poistetaan siis köyhyys ja homma ratkeaa, mutta tämähän ei ole mahdollista johtuen yhteiskuntarakenteesta. On paljon helpompaa pitää köyhien elämä piinaavana jossa heidän pieniä peruspaheitaan rajoitetaan. Tätähän rikkaat on muuten soveltaneet köyhiin kautta historiansa. Aina on joku papinrouva, jolla on ollut teho-ohjeensa torppareita kohtaan.
X X X
Jos teitä muitakin tupakoitsijoita alkaa ottamaan pikkuhiljaa päähän, niin onpahan asiaan ratkaisu:
pudotetaan ministeri Paula Risikko eduskunnasta.
Hänen syytänsähän tämä kaikki on, joten kantakoon vastuunkin. Vetoankin nyt kaikkiin tupakoitsijoihin jotka asuvat hänen vaalipiirissään (Vaasa), älkää äänestäkö häntä enää. Vaalikopin seinissä kun on muitakin ehdokkaita josta valita, ja tämä tuleva ex-kansanedustaja älköön enää pilatko elämäämme.
Tehdään sama kaikille muillekin jotka ovat aktiivisesti ajaneet tiukkaa tupakkalakia. Eduskunnasta putoaminen on kyllä sellainen uhka, jota isommatkin ministerit kuuntelevat, ja hänen seuraajansa tajuaa kyllä yskän. Tehdään hänestä siis varoittava esimerkki, että kun kansan syviltä riveiltä alkaa tulla mitta täyteen, loppuu leikkiminen. Eläköön vapaa röyhyttely! |