Pääkirjoitukset Kuppikivet muisnaiskirjoitusta?

Kuppikivet muisnaiskirjoitusta?

Virallisen esityksen mukaan maassamme olevat kuppikivet olisivat pienen pieniä uhripaikkoja pellon laidalla. Pieni nokare viljaa yhteen kuppiin pitää jumalat tyytyväisinä. On myös näkökanta jonka mukaan ne olisivat tietyn suvun jäsenen kunniaksi tehtyjä kuoppia, mutta me emme takerru näistä mihinkään. Emme edes siihen uusimpaan tulkintaan jonka mukaan kuppien keskinäisiä suhteita kannattaisi verrata tähtitaivaan kuvioihin. Onhan niissä nähty Otavaa seassa, mikä sinänsä on kiistatonta. Me – tai ainakin minä – oletamme että ne olisivat kirjoitusta. Tifinag-kirjoitusta.

Mitkä ihmeen kuppikivet?

tifinag
Mahdollinen netistä löytämäni vastaus kuppikivien arvoitukseen. Että pistikin silmään.
Niille jotka eivät ole ikinä kuppikivistä ja kuppikallioista kuulleetkaan kerrottakoon että ne ovat sileillä kalliopinnoilla ja maakiviin tehtyjä pieniä reikiä. Pääosin niitä on tehty eteläiseen Suomeen, ja ne ovat tehneet muinaiset esi-isämme joskus ajanlaskun tällä puolella. Niiden merkitystä on ihmetelty, eikä mitään kaikenkattavaa teoriaa ole. Itse sain oman ideani kun törmäsin nettisivustolla kuvaan, joka käsitteli muinaisnorjalaisia petroglyfejä, ja niiden äänteellisiä asuja. Voisiko olla niin, että tämä kuva olisikin avain jolla selvittää kuppien arvoitus? Ei muuta kuin tutkimaan. Avain on sikäli erikoinen että yllättäen kupit jotka on hakattu Otavan muotoon, olisivatkin neliö ja kolmen suora eli H ja Q – HaQ; hakkua? Hakata?

Pohditaan

Todetaan kuitenkin että kyse voi olla vain luomastani ajatusleikistä mutta olisi suorastaan rikollista torpedoida idea alkuunsa. Sillä rautakausi on ajanjakso josta emme käytännössä tiedä mitään ja mikäli – jos ja kun – kuppikivet olisivatkin kirjoitusta, pääsisimme hetkessä sen ajan ihmisen pään sisään. Voisimme päätellä hänen pelkojaan, toiveitaan, maailmankuvaansa, jumaluskoaan eli näkisimme sen ajan kulttuuriin. Ottaen huomioon että suomesta tiedetään likemmäs 350 kuppikalliota tai –kiveä, se avaisi meille kokonaisen kirjaston menneen ajan maailmaan. Ei näillä panoksilla voi vain todeta olkiaan kohauttaen että hyvä homma, ja jatkaa välinpitämättömästi matkaansa. Muistetaan että tämä on kirjoitustyyliä, joka on syntynyt vuosisatoja ennen riimukirjoituksenkaan keksimistä. Skandinavian vanhinta kirjoitusta.

X X X

Tosin juttu on niin, että avain sellaisenaan tuskin lukkoon sopii, mutta uskoakseni periaate on kuitenkin sama, vaikka tämän pallokirjoituksen aakkosto olisikin hivenen erilainen. Tietenkin pitää muistaa että vaikka sanat aukeaisivatkin, ne voivat olla silti silkkaa siansaksaa. Kieli on voinut kuolla aikapäiviä sitten, ja toisekseen mitä kauemmas menneeseen mennään, sen kitsaammin vokaaleja on tavattu käyttää. Usein tämän ajan jutut onkin vain pelkkää konsonanttijonoa, ja kirjoitussuuntakin voi olla joko ylhäältä alas tai vasemmalta oikealle tai päinvastoin. Näyttää jopa pahasti siltä että kuppikivien sisältö tuntuu menevän täyttä ympyrääkin. Tämän vuoksi on kohtuutonta olettaa että homma tässä aukeaisi. Aikaa ja tupakkia tässä tulee menemään mutta sehän on jo paljon kun on edes hajulla hommasta.

Nousiaisten kuppikivi

nousiaisen_kuppikivi
Nousiaisen kuppikivi
Tartuin heti toimeen sillä omasin koneellani vielä valokuvia Nousiaisten kuppikivestä. Mielenkiintoista kyllä, siinä oli yksi erikoismerkki S-kirjain, eli kuppi, jonka ympärille oli uurrettu rengas. Tulkintojahan saa aina esittää, ja olen kokeillut mitä kummempia variaatioita, mutta onneksi ei ole idiksenä tietää mitä siinä lukee, vaan yksinomaan selvitellä rimmaako se avaimen kanssa. Paras ehdotus voisi olla SAGHAKA tms ellei sitten halua lukea sanaa toisesta suunnasta; AGHAKAS ym eri variaatioita. Vaikka sana onkin siansaksaa, se paljastaa meille jotain; konsonantit ja vokaalit menevät oikeassa rytmissä. Se vaikuttaa lupaavalta joten ei auta kuin lähteä maastoon hakemaan lisää dataa.

Rapolan kivet

rapolan_pelto
Rapolan pellolta kopioidut kupit. Hivenen jäi epäseväksi onko ylälaidassa erikoismerkkejä vai onko eroosio tehnyt tepposensa?
Ilma on kauniin syksyinen Rapolan maastossa, josta koetan bongata kolmea kuppikiveä. Ensimmäinen on kadonnut puskien ja sammaleiden sekaan, mutta pellon keskeltä kuitenkin löydän toisen. Piirrän kupit paperille ja koetan avainta samoin tein, hivenen jännittää meneekö projekti heti metsään. Tuleeko vaikka kirjaimista BBBABA tai FFKAFF ym joka kielii että seassa on liikaa samoja merkkejä jotta ajatusta kirjoituksesta voisi hyväksyä. Jälleen tärppää onnekkaasti sillä vokaalimerkkiä (yksittäistä) uiskentelee seassa kiitettävästi. Lukisiko tässä vaikka kahdessa rivissä HADMAN ja alemmassa LAKW?

Toinen Rapolan kivi onkin Hirvikallio nimisessä paikassa. En löydä sitä enkä näe edes takanani olevaa pylvästä jossa postilaatikko jonka yläpuolella lukee kissankokoisin kirjaimin ”ota tästä alueen opaskartta”. Tohtori hajamieli itse. Tämä kivi onkin sitten tungettu täyteen koloja ja koetan saada kaaokseen järjestystä. Nopeasti kaoottinen sekasotku alkaa järjestyä yksittäisiksi, pareiksi, kolmioksi ja suoriksi. Vedän surutta liidulla kolojen ympärille ja toivon että yöllä alkava syysmyrsky kadottaa rikokseni jäljet. Ollaanhan tässä vähän kuin tieteen asialla joten hätä ei lue lakia. Myös tämä tuntuu lupaavasti kirjoitukselta, vaikka avaimeni ei tunnekaan kivessä olevaa viiden suoraa. En tosin lupaa että huomasin kaikkia kuppeja, sillä osa oli ns. tulkinnallisia ja silmäähän näissä tarttis olla, jota ei aloittelijalle ole vielä suotu.

hirvikallion_kuppikivi
Muinaismuistojen tuhriminen on ankarasti kiellettyä. Vetäisin roheesti liidulla toivoen että yöllinen syysmyrsky hävitti pahanteon todisteet. Jos joku kyselee perään niin käytän vanhaa ”se oli jo sotkettu” –selitystä.
Yöllä alkaa myrsky kun olen menossa yöduuniin. Kävelen jalkakäytävää ja sataa…sataa. Sateenvarjon olen tietenkin unohtanut kotiin mutta mietin että kaikissa kolmessa oli ainakin kolmiomainen järjestys eli K-kirjain. KALEWA. Sana suorastaan räjähtää päähän ja jään hetkeksi seisomaan sateeseen suu auki. LAKW onkin KALeW, ja myös Hirvikallion kivessä oli sama KALW-yhdistelmä. Voisiko se olla näin helppoa? Toimisiko tämä avain suoraan sellaisenaan ilman että pitää vaihdella merkkien ja äänteiden keskinäisiä paikkoja? Tätä asiaa on tutkittava lisää.


Kuvassa alla sama Hirvikallio käsin kopioituna. Näette omin silmin – verratessanne valokuvaan – miten kierosti näitä manipuloin haluamikseni. Heh, tieteellinen huijaus on avain menestykseen jos muut taidot ei piisaa. Vinkiksi muillekin.

hirvikallion_kupit

Kokemäeltä Pälkäneelle

Myrsky on tauonnut ja kävelen pikkukengilläni pitkin vetistä peltoa ja kerään kenkäni pohjiin savea aimo kerroksen joka askeleella. Litisee mukavasti. Lits ja läts. Paikka on Kokemäen Leikkimäki joka selvästi on ollut ammoisina aikoina jonkinsortin pyhä lehto. Sen näkee metrisistä hautakiven muotoisista menhir-kivistä joita koko töyräs on täynnänsä. Enemmänkin, kivistä arvaa että se on ollut suoranainen pienois-stonehenge, joskin kaikki kivet ovat tietenkin kaadettu. Varmuudeksi joku on vielä kasannut useimmat kivet samaan kasaan, jotta alkuperäinen järjestys varmasti katoaisi. Näin meillä stonehengiä kohdellaan, mutta mielenkiintoni on kohdistunut enemmän lehdossa olevaan kuppikallioon. Niitä viittä kuppikiveä en edes yritä etsiä heinän seasta, sillä muutenkin aukealla peltosaarella oleminen saa torikammoni anturit yliaktiivisiksi. Kuppikallio sen sijaan löytyy heti ja kopiotyö alkaa. Jälleen oikeassa yläkulmassa erottuu tuttu KALW yhdistelmä, lopun jäädessä tutuksi sekasotkuksi.

Käyn vielä seuraavana aamuna Pälkäneellä katsomassa ehkä komeimpia kuppeja joita olen tähän mennessä nähnyt. Osa on niin isoja että niiden on pakko olla erikoismerkkejä, B, R ja S –kirjaimia. Tutut neliöt, kolmiot ja parit ovat taas edustettuina. Valitettavasti tätä kirjoittaessa muistiinpanoni ovat vaihteeksi hukassa, joten kuvaa ei ole antaa. Enkä lähde uudelleen, ainakaan tämän jutun takia. Johtopäätös kuitenkin on, että millään muotoa tätäkään ei voi olla pitämättä kirjoituksena, jos sen niin tahtoo tulkita.

Lukijakilpailu – isot palkinnot

Johtolanka kuitenkin tuntuu vahvalta ja on vain oikeus ja kohtuus että tämän sanoo nyt julki. Sillä juttuhan on niin, että se kuka ekana osaa nämä kolmiot, parit ja suorat panna kirjaimiksi, tekee ehkä kaikkien aikojen tieteellisen sensaation, mitä suomessa on vähään aikaan koettu – jos oikein koskaan. Se on sen tason pommi josta arvostusta ja kunniaa riittää pitkään, mahdollisesti aina pressanlinnan juhliin saakka. Tai ainakin jokin pränikkä lyödään rintaan kiinni jolla saa sitten patsastella itsenäisyyspäivät. Jos lukijaa kiinnostaa tuollainen palkinto, niin siitä vaan selvittelemään, tuskin tämän selvittäminen oivaltavalta tyypiltä paljoa yli kahta vuotta vie. Itsehän en sellaista kunniaa kaipaile kun aitoon hermeettiseen sävyyn viihdyn varjoissa ja onhan tämä hermeetikko-hommeli muutenkin vähän sellaista salaseuramaista puuhaa, jossa julkisuutta kaihdetaan viimeiseen asti. Vaan se kuka tarrautuu täkyyn ja selvittää jutun, on kunniansa ansainnut.

Nyt keskustelussa

Lisää aiheita »

Tilaa tämä kirja!






Kirjan hinta on 20€, jonka voit maksaa mukana tulevalla laskulla.

Kyllä, haluan kirjan heti

Nimi:
Katuosoite:
Postinumero:
Postitoimipaikka:
Turvakoodi: